Samassa SoMessa on Nokianvirran koulun virtuaalinen oppimisympäristö.
Tarkoituksena on oppia yhdessä hyödyntämään sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia oppimiseen ja yhteydenpitoon.

Thursday 25 August 2011

Mikä SoMessa pelottaa?

Facebook on ollut Suomessa käytössä noin neljä vuotta. Tällä hetkellä suomalaisia käyttäjiä on arviolta 1,7 miljoonaa.

Koulumme opettajista noin 30 prosentilla on Facebook-tili. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka monella prosentilla oppilaista on jo tili. Niissä yhdeksänsissä tai kahdeksansissa luokissa, joiden kanssa olemme perustaneet oman FB-ryhmän, yhdellä tai kahdella ei ole ollut tiliä olemassa. He ovat sellaisen kuitenkin saaneet luoda. Alle 13-vuotiaiden kanssa emme edes käytä Facebookia opetustarkoituksessa, seitsemäsluokkalaisten kanssa luomme omat ryhmät vasta kevätlukukaudella.

Osa kollegoista on ilmoittanut, että he eivät halua liittyä Facebookiin periaatteesta. He eivät halua hukata aikaa tietokoneella eivätkä he halua jakaa mitään henkilökohtaiseen elämäänsä liittyvää internetissä. Osa oppilaista ovat perustelleet liittymättömyyttään samoin. Kun olen jutellut Facebookin käytöstä opetuksessa, myös osa vanhemmista suhtautuu siihen erittäin varauksellisesti.

Mikä Facebookissa ja muussa sosiaalisessa mediassa pelottaa?
Onko se liian koukuttavaa? Vai onko se liian arvaamaton? Miten voi olla varma, että jakamani tieto ei vain joudu vääriin käsiin? Mitä jos sosiaalisessa mediassa mokaa ja menettää maineensa ja jopa työpaikkansa?

Sosiaalisen median käyttöä ei opi, jos sitä ei harjoittele. Siksi meidän koulullamme on tämä yhteisö, jotta voimme yhdessä oppia fiksuja ja turvallisia tapoja käyttää sosiaalista mediaa.

14.9. pidämme koululla pedacafe-tilaisuuden, jossa kerromme koulumme omasta SoMe-hankkeestamme. Tilaisuuden jälkeen autamme vaikka kädestä pitäen halukkaita luomaan oman Facebook-tilin ja opastamme siinä, kuinka voit suojata yksityisyytesi Facebookissa.

AMT





Lähteet:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Facebook
http://www.slideshare.net/hponka/sosiaalisen-median-katsaus-082011

Sunday 14 August 2011

Tervetuloa!

Lukuvuosi 2011-2012 on alkamassa. Tahdon toivottaa tervetulleeksi kaikki uudet Nokianvirran koulun opettajat harjoittelemaan yhdessä sosiaalisen median hyödyntämistä koulutyössä. Tänä syksynä meillä on oma työryhmä, jossa voimme jakaa ideoita ja neuvoa toisiamme.

Oma syksyn ensimmäinen SoMe-projektini liittyy nykykirjallisuuteen. Jokainen ysiluokkalainen valitsee jonkun suomalaisen nykykirjailijan. Teen aiheeseen liittyen oman wikisivuston, jonne laitan tehtävänannot. Jokainen saa oman wikisivun, jonne he keräävät tietoja ja linkkejä omasta kirjailijastaan.

Oikein aktiivista ja innostavaa syksyn alkua kaikille!
Somettamisiin!

AMT

..